Tervetuloa urasivuillemme!
Merkityksellisiä urapolkuja
ODL työllistää joukon osaavia, yhteisiin tavoitteisiin sitoutuneita eri alojen ammattilaisia. Työntekijämme ovat esimerkiksi ohjaajia, tutkijoita, lääkäreitä ja insinöörejä.
Työskentelemme kunnianhimoisesti elämänhallinnan, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Kuljemme rinnalla elämän solmukohdissa, pienissä ja isoissa onnistumisissa. Palvelumme ja osaamisemme perustuvat monialaiseen asiantuntijuuteen ja luotettavaan tietoon.
Jokaisella on oikeus hyvään elämään – siksi teemme tätä työtä.
Tavoitteena erinomainen työntekijäkokemus
Ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö on tärkein voimavaramme, joten panostamme erinomaiseen työntekijäkokemukseen. On tärkeää, että töissä on kokonaisvaltaisesti hyvä olla.
Henkilöstöedut
-
Laaja työterveyshuolto
Tarjoamme työntekijöillemme laajan työterveyshuollon, johon sisältyy mm. matalan kynnyksen mielen hyvinvoinnin palveluita.
-
Kehittymismahdollisuudet
Kannustamme työntekijöitämme kehittämään osaamistaan vaikkapa koulutusten ja monipuolisten työtehtävien kautta.
-
Joustavat etätyömahdollisuudet
Henkilöstömme voi halutessaan työskennellä hybridimallin mukaan, ja valita aikatauluihinsa sopivia etäpäiviä työtään rytmittämään.
-
Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuus
Epassin avulla henkilökuntamme pääsee kokemaan itselleen mieluisia vapaa-ajan palveluita.
-
Työsuhdepyöräetu
Työsuhdepyörä tuo arkeen hyötyliikuntaa, ja samalla siirtymiset sujuvat päästöttömästi.
-
Työpaikkaruokailun tuki
Henkilökuntamme saa nauttia terveellisen ja maittavan lounaan edullisesti.
-
Loma-asunto tunturissa
Työntekijämme voivat lomailla edullisesti Rukan maisemissa.
-
Säännöllinen kuntokatsaus
Henkilöstömme voi testata kuntonsa maksuttoman Smart-kuntokatsauksen avulla vuosittain.
-
Positiivista buustia
Vietämme kivoja teemapäiviä ja kiitämme henkilöstöämme vuosittain mm. kannustinpalkkion muodossa.
Nykyiset avoimet työpaikat
Miksi ODL?
Tervetuloa osaksi meitä!
Työnantajana olemme vakavarainen, vastuullinen ja luotettava. Haluamme myös pysyä ajassa mukana ja kehittyä organisaationa yhä paremmaksi työpaikaksi.
Haluamme joukkoomme osaavia, kehittymishaluisia ja yhteen hiileen puhaltavia hyviä tyyppejä!
ODL Kantakortteli
Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö yrityksenä
Tarjoamme elämänhallintaa tukevia sosiaalisen vahvistamisen palveluita sekä edistämme ihmisten hyvinvointia ja siihen liittyvää tieteellistä tutkimusta. Koordinoimme vapaaehtoistoimintaa sekä edistämme kohtaamisia ja merkityksellisyyden kokemuksia.
Toteutamme aktiivisesti terveyttä, hyvinvointia ja työllistymistä edistäviä hankkeita, kehitämme palveluita sekä uusia työkaluja ja menetelmiä hyvinvoinnin edistämiseen. Vaikutamme, vahvistamme ja vakiinnutamme uusia tapoja toimia ihmisten parhaaksi.